– mutta eikö se kiinnosta tekijöitä?
~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006433415.html -
Mikä Waltari on suomalaisen kirjallisuuden omatunto ja kulttuuri-ikoni. Sinuhe on nähty elokuvana ja luettu kirjana - jo murrosiässä, jolloin Waltarin historialliset romaanit imaisivat - Mikael Karvajalasta aina Johannes Angelokseen.
Noiden tiiliskivien väliin luettiin esikoisromaani - rakkauden intohimoistama Suuri illuusioni, joka oli kirvelevää herkkua piinaavuutena herkälle murrosikäisen sielulle - käytiinhän juuri tuohon aikaan sitä omaa suurta tuntemusta.
Tuota tuntemusta lohdutteli Konstantinopolin muureille kaatuneet Johannes Angeloksen "ainoan syvälle luotaavan tuntemuksen" purppurasaappaat kuin häivähdyksenä siitä suuresta epäitsekkyyden rakkaudesta, jonka suhteen Waltari oli kovin säästeliäs.
Johanneksen ainoan elämän täyttymyksen "Purppurasaappaat" antoivat rakkautensa edessä sen ainokaisensa - oman elämän virran - pelastaakseen rakkautensa lähteen. Waltari oli tältä osin toiveiden herätykseen takertuva ja päätti rakkauden siihen korkeimpaan sijaansa, eikä antanut sille perinteellistä Happy End - tai ehkä sittenkin!
Sinuhessa rakkaus varoitteli herkkää mieltä, mutta intohimo valtasi malttamattomuuden ja vei mennessään kaiken - jopa vanhempien taivasosuuden ja hautarauhan.
Waltarin rakkausmaailma oli lohduton, mutta kipinän jättävä ja tuosta kipinästä soisi nähtävän elokuva - vaikkapa historiallisesti tuolta Konstantinopolin muureilta kun aito rakkaus antoi kaikkensa.
Toinen vaihtoehto elokuvalle voisi olla Turms kuolematon, jonka syvähenkisyys hakee vertaistaan. Voisin olla miltei kokemassa sen henkien maailman loistavan polun, jota Waltari asteli, kun hän Turms kuolematonta kirjoitti - siksi henkevä, jopa ylimaallisuuteen pyrkivä - suuren arvoituksen kätkevä suurteos on.
Turmsin luenta aikaansai murrosikäisen tunnekuohuun ja tuo kirja oli pakko lukea yhteen menoon - siihen kului iltapäivä, ilta ja seuraava yö. Aamun koulumatka oli levottoman syvämietteinen ja jätti jälkensä koko loppuiäksi.
Tuosta lukumyrskystä on nyt kulunut 50 vuotta.
~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006433415.html -
Mikä Waltari on suomalaisen kirjallisuuden omatunto ja kulttuuri-ikoni. Sinuhe on nähty elokuvana ja luettu kirjana - jo murrosiässä, jolloin Waltarin historialliset romaanit imaisivat - Mikael Karvajalasta aina Johannes Angelokseen.
Noiden tiiliskivien väliin luettiin esikoisromaani - rakkauden intohimoistama Suuri illuusioni, joka oli kirvelevää herkkua piinaavuutena herkälle murrosikäisen sielulle - käytiinhän juuri tuohon aikaan sitä omaa suurta tuntemusta.
Tuota tuntemusta lohdutteli Konstantinopolin muureille kaatuneet Johannes Angeloksen "ainoan syvälle luotaavan tuntemuksen" purppurasaappaat kuin häivähdyksenä siitä suuresta epäitsekkyyden rakkaudesta, jonka suhteen Waltari oli kovin säästeliäs.
Johanneksen ainoan elämän täyttymyksen "Purppurasaappaat" antoivat rakkautensa edessä sen ainokaisensa - oman elämän virran - pelastaakseen rakkautensa lähteen. Waltari oli tältä osin toiveiden herätykseen takertuva ja päätti rakkauden siihen korkeimpaan sijaansa, eikä antanut sille perinteellistä Happy End - tai ehkä sittenkin!
Sinuhessa rakkaus varoitteli herkkää mieltä, mutta intohimo valtasi malttamattomuuden ja vei mennessään kaiken - jopa vanhempien taivasosuuden ja hautarauhan.
Waltarin rakkausmaailma oli lohduton, mutta kipinän jättävä ja tuosta kipinästä soisi nähtävän elokuva - vaikkapa historiallisesti tuolta Konstantinopolin muureilta kun aito rakkaus antoi kaikkensa.
Toinen vaihtoehto elokuvalle voisi olla Turms kuolematon, jonka syvähenkisyys hakee vertaistaan. Voisin olla miltei kokemassa sen henkien maailman loistavan polun, jota Waltari asteli, kun hän Turms kuolematonta kirjoitti - siksi henkevä, jopa ylimaallisuuteen pyrkivä - suuren arvoituksen kätkevä suurteos on.
Turmsin luenta aikaansai murrosikäisen tunnekuohuun ja tuo kirja oli pakko lukea yhteen menoon - siihen kului iltapäivä, ilta ja seuraava yö. Aamun koulumatka oli levottoman syvämietteinen ja jätti jälkensä koko loppuiäksi.
Tuosta lukumyrskystä on nyt kulunut 50 vuotta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Turms kuolematon!
Onko elokuvana?
Johannes Angelos! Elokuvaksi ...
Suuri illuusioni!
Waltarin tuotannosta on filmattu se mikä on elokuvakelpoista. Kirjoina yllä mainitut ovat luettavia, mutta elokuvana tuskin suurta yleisöä kiinnostavat. Elokuva on taidemuoto, jossa suurten tunteiden tulkitseminen näyttelijävoimin kääntyy helposti surkuhupaiseksi
Sinuhe elokuva huono
Mutta komisario Palmu -elokuvat hyviä.
Minullekin upposivat nuo teini-ikäisinä, sentimentaalista ja romanttista kamaa. Aika on ajanut ohitse tuollaisen ilmaisutavan aikuisten kirjallisuudessa ja ehkä oli jo silloinkin ilmestyessään enemmän viihdettä, suosittua toki.